torstai 1. tammikuuta 2015

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila
Kirja Yön sydän on jäätä

En ole aikaisemmin lukenut Virpi Hämeen-Anttilan kirjoja, mutta tykkään dekkareista ja historiallisista romaaneista, joten pakkohan tämä oli lukea. Varsinkin kun kirjan ulkoasu oli niin kaunis ja kirjan aikakauteen sopiva (1920-luvun Helsinki).
Lisää kuvateksti

Pidin kirjasta ja luen todennäköisesti myös seuraavat osat. Kirja on ilmeisesti ensimmäinen osa dekkarisarjasta, jossa Karl Axel Björk ratkoo rikoksia 1920-luvun Helsingissä. Koska kyse on dekkarisarjan ensimmäisestä osasta, suurin osa kirjasta sisälsi miljöön ja henkilöiden, varsinkin päähenkilön, esittelyä, ja sen takia juoni jäi sivuosaan. Koska pidän historiallisista romaaneista, pidin miljöön esittelystä, ja suuri plussa kirjalle oli Helsingin kartta 1920-luvulta, joka helpotti paikkojen hahmottamista. Virpi Hämeen-Anttila kuvaili miljöötä vähän samaan tapaan kuin yksi lempikirjailijoistani, Kaari Utrio. Varsinkin vaatteiden kuvailu sai paljon tilaa ja ilmeisesti Karl Axel Björkille tyylikkäät vaatteet olivat tärkeitä. Välillä hänen vaateintoilunsa oli jopa huvittavaa, mutta ehkäpä se johtuu siitä, että olen lukenut enimmäkseni kirjoja, joissa naiset intoilevat vaatteista, mutta miehet eivät ole niin kiinnostuneita siitä, mitä laittavat päällensä. 

Karl Axel Björk liikkuu sulavasti ympäri Helsinkiä eri yhteiskuntaluokissa tutkiessaan rikoksia vapaa-ajallaan. Karl itse työskentelee sisäasianministeriössä ja hänellä on ylhäisiä sukulaisia, mutta hänen ystävänsä elävät ja hän itsekin elää aika vaatimattomasti. Myöskään kaupungin vuokrakasarmit eivät ole hänelle tuntemattomia paikkoja. Virpi Hämeen-Anttila kuvaakin hyvin eri yhteiskuntaluokkien elämää ja niiden välisiä jännitteitä. Tosin mielestäni Hämeen-Anttila on turhankin poliittisesti korrekti kuvauksissaan ja sisällissodan eri osapuolten välisistä ristiriidoista olisi saanut mehevämpiäkin juonenkäänteitä. Karl Axel Björk on puolueeton humanisti, joka sattui olemaan sopivasti ulkomailla sisällissodan aikana ja joka edelleenkään ei halua asettua kummallekaan puolelle. Entinen punavanki on rehellinen työmies, joka ei ikinä sotkeutuisi jääkärin murhaan, ja jääkärin murhasi toinen jääkäri mustasukkaisuuden puuskassa, vaikka muitakin motiiveja olisi ollut tarjolla (Sori että paljastin murhaajan ja motiivin mutta ne kävivät kyllä lukijalle selväksi hyvin aikaisessa vaiheessa).

Kirjan suurin puute onkin se, että murhaaja ja motiivi paljastuvat hyvin aikaisessa vaiheessa, mutta murhaajaa ei saada koskaan tilille. Tavallaan juttu jää kesken, eikä syyllisiä saada vastuuseen teostaan, mikä dekkareissa on aika harvinaista. Murhajutun lisäksi Karl tutkii myös muita rikoksia ja murhan selvittely jääkin jotenkin kaiken muun alle. Toivottavasti seuraavassa osassa keskitytään yhteen rikokseen ja juonta terävöitetään nyt, kun miljöö ja päähenkilöt ovat tulleet tutuiksi. Tässäkin osassa olisi hyvin riittänyt se, että Karl Axel Björk tutkii yhtä juttua eikä useita samanaikaisesti.

Karl Axel Björk on monipuolinen päähenkilö ja hänen elämäänsä ja persoonaansa valotettiin monesta eri näkökulmasta. Minun makuuni hän oli liian Sherlock Holmesmainen ylimielisyytensä, yläluokkaisten tapojensa, naamioitumiskykynsä, huumeriippuvuutensa ja tarkkailukykynsä takia. Kaiken kukkuraksi hänen ystävänsä Martti Ekman omaa paljon Watsonmaisia piirteitä. Mutta Sherlock Holmes on monien rakastama hahmo, joten voisi kuvitella että Karl Axel Björk saavuttaa myös uskollisen lukijakuntansa.

Viimeiseksi haluan ylistää kirjan kieltä. Tekstiä on mukava ja helppo lukea, mutta kieli on sopivan vanhahtavaa ja lukiessa siirtyy menneseen aikaan. Kielten opettajan sydäntä taas lämmitti se, että henkilöt puhuivat myös ruotsia ja venäjää, mikä on hyvä muistutus siitä, että Suomi ei ole koskaan ollut yksikielinen maa ja useiden kielten hallinta on aina ollut tärkeä osa sivistystä ja pääsyvaatimus moneen työhön. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti