En ole pitkään aikaan lukenut kokonaista runokokoelmaa, mutta eräs tuttavani suositteli Vilja-Tuulia Huotarisen runoja, ja sain käsiini Sakset kädessä ei saa juosta. Oikeastaan runojen luku olikin ihan hyvä vaihtoehto kiireiseen syksyyn, sillä runoteoksesta voi lukea vaikkapa vain runon päivässä, tai välillä voi lukea useamman runon päivässä ja sitten pitää useamman välipäivän ilman että unohtaa juonen.
Runoteos kuvaa nuoren naisen elämää monelta taholta, mutta keskeiseksi teemaksi tuntuu nousevan naisen erilaisuus: hän kokee, että hän ei pysty täyttämään yhteiskunnan nuorille naisille asettamia odotuksia ja normeja. Ja teini-iässähän kamalinta on olla erilainen, erottua joukosta, sillä silloin tulee helposti kiusatuksi.
Leiman saa, se on huulipunan jälki,
Minua sanotaan huoraksi kun suutelen suinpäin
että maailma tekisi samoin minulle.
Monet runot ovat täynnä angstia ja jopa kuoleman kaipuuta. Runojen sanoma kuitenkin tuntuu olevan, että vika ei ole naisessa vaan ympäröivässä yhteiskunnassa. (Tietysti kyse voi olla minun tulkinnastani. ;) )
Tytöt ovat tehneet katsomon hankeen
enkelinkuvia, lunta ne ovat,
sillä peli on menetetty.
Säännöistä tuli sellaiset,
että vain voittajat osuvat oikeaan,
Mutta on joukossa myös positiivisempia sävyjä, kun käsitellään rakastumista ja ystävyyttä. Lisäksi minä olin näkevinäni joissain runoissa toivoa siitä, että maailmaa ja sääntöjä voisi ehkä muuttaa, että jokainen voisi kulkea omaa polkuaan.
Selviän hengissä, putoan jalat edellä
maan pinnalle ja kävelen pois. Nikama nikamalta
murskautuu maa poluksi ja joku sanoo:
Tuolla kävelee nainen joka tietää mitä tahtoo.
Minä tykkäsin runokokoelmasta, ja suosittelen sitä nuorille ja oikeastaan kaikenikäisille naisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti