Aluksi runoja oli hyvin vaikea ymmärtää, koska ne olivat niin sidottuja ilmestymisaikaansa eli 1960-lukuun, ja 1980-luvulla syntyneenä minulla oli aika hatara käsitys tuon ajan maailmankuvasta. Monet runot käsittelevät kylmää sotaa ja Suomen asemaa kahden suurvallan välissä. Saarikoski suhtautuu Neuvostoliittoon useimmissa runoissaan ihaillen, ja hän ilmoittaa selvin sanoin olevansa kommunisti jo heti ensimmäisessä runossa tämä alkoi, Tämä alkoi. Runoissa myös kritisoidaan kristinuskoa, mikä tietysti on aika tyypillistä kommunismille. Kirja on varmasti aikanaan ollut ajan hermolla ja kuvannut todellisuutta, mutta nykylukijalle se ei avautunut ihan samalla tavalla.
Vaikka kaikkien runojen sisältö ei puhutellut, niiden muoto kiinnitti huomiota. Luin jostain, että Saarikoski olisi tehnyt runoja siten, että hän lainaili tekstikappaleita muun muassa sanomalehdistä ja sijoitti niitä runoihinsa, eli hän sijoitti "todellisuuden tapahtumia" fiktiiviseen tekstiinsä. Saarikoski oli nähnyt paljon vaivaa asetellessaan runojen säkeitä, ja runot ovat visuaalisesti kauniita kuvia, mutta uskon, että muoto antaa myös vihjeitä siihen, miten runoja tulisi lukea. Osa runoista muodostaa myös sisällöltään tuokiokuvia. Runon kertoja luettelee näkemiään asioita, asioita mitä tapahtuu todella. Useimmat runot eivät kuitenkaan muodosta mitään ehyttä kokonaisuutta, vaan runot koostuvat irrallisista tekstipätkistä, jotka ovat avoimia tulkinnalle. Ehkä runokokoelman tarkoitus on tuoda esiin se, että todellisuus koostuu yksittäisistä havainnoista ja ajatuksista, eikä kenelläkään meillä ole kokonaiskuvaa todellisuudesta. Todellisuus on ihmisen luoma ja avoin tulkinnoille, koska todellisuus on subjektiivista. Jokaisella meillä on oma käsitys siitä, mitä tapahtuu todella. Pääsinpä syvällisiin ajatuksiin runokokoelman äärellä!😂
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti