torstai 24. marraskuuta 2016

Rauha S. Virtanen Seljan tytöt

Olen lukenut Rauha S. Virtasen Seljan tytöt -kirjasarjan alakouluikäisenä, ja pidin siitä paljon. Koska viime lukukerrasta alkaa olla aikaa, päätin lukea ensimmäisen osan uudestaan. Kirjasarja kuvaa neljän sisaruksen, Krisin, Margaritan, Virvan ja Dodon, nuoruutta 1950-luvun suomalaisessa pikkukaupungissa. Teoksessa on ihanasti esillä 50-lukulainen idylli, mutta Seljan perhe on yllättävän moderni: tytöt saavat teoksen alkupuolella äitipuolen, eli he kasvavat uusperheessä, ja Margarita on adoptoitu.



Nuorten ongelmat tuntuvat pysyneen samana: tytöt murehtivat ulkonäköön ja poikiin liittyviä asioita, vanhemmat tekevät epäreiluja päätöksiä, jokainen mokaa välillä ja koulu on toisinaan tylsää. Tällä toisella lukukerralla huomasin teoksessa myös sellaisia piirteitä, jotka ärsyttivät minua ja joiden uskon ainakin osittain johtuvan julkaisuajasta. Teoksessa useampaan kertaan kritisoitiin meikkaamista ja korostettiin, että tyttöjen tulee olla luonnollisen kauniita. Tyttöjä myös kritisoitiin liiasta turhamaisuudesta, ja Margarita oli jopa vakuuttunut siitä, että hänen turhamaisuutensa aiheutti moottoripyöräonnettomuuden, mikä oli kyllä aika kaukaa haettua.  Tytöiltä odotettiin hillittyä ja hallittua käytöstä kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi kun isä kertoo parantolasta päästyään, että hän menee pian naimisiin naisen kanssa, jota tytöt eivät ole ikinä tavanneet, isä suuttuu, kun tytöt ilmaisevat järkytyksensä. Isä toteaakin: "Millaisia hysteerisiä hanhia te olette - - Ettekö osaa yhtään hillitä itseänne?" Minusta isän käytös oli todella kamalaa ja olen edelleen aivan järkyttynyt siitä, ja erityisesti olen järkyttynyt siitä, että tämä on mennyt minulta aivan ohi ensimmäisellä lukukerralla. Tyttöjen odotettiin muutenkin olevan kilttejä ja kuuliaisia ja osallistuvan kotitöiden tekoon.

Teos on kokonaisuudessaan kuitenkin herttainen, ja tytöillä on paljon onnen ja ilon hetkiä sekä kotona että ystäväpiirissä, mutta muutamat isän ja miksei muidenkin nuoria naisia vähättelevät ja lannistavat kommentit teoksessa vähensivät sen viehätystä. Jännittävä huomata, miten erilainen saman teoksen lukukokemus voi olla eri kerroilla. Tämäkin osoitti sen, että menneisyyteen ei voi palata. Minun kannattaa varmaan lakata lukemasta kirjoja, joista olen aikaisemmin pitänyt, koska toinen lukukokemus onnistuu aina tuhoamaan sen ensimmäisen, paremman lukukokemuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti