Kirjahaaste 2015

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste


Huomasin HelMet-kirjastojen lukuhaasteen vasta toukokuussa, joten ihan loppuun asti en saanut tätä haastetta suoritettua, mutta ehkäpä tänä vuonna onnistun paremmin. Osa lukemistani kirjoista sopi useampaan kohtaan, ja käsittääkseni lukuhaastetta sai tälläkin tavalla täydentää.
  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Jennifer Clement:  Prayers for the Stolen
  2. Kirja, josta on tehty elokuva (kts. Kirjoista elokuviksi -kirjahylly Kirjasammossa) Katja Kettu: Kätilö
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja (kts. vuonna 2015 julkaistut kirjat Helmet-haussa) Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin (He kirjoittivat nuorina -artikkeli) Mary Shelley: Frankenstein
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä Tove Jansson: Muminpappans memoarer
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana Kati Hiekkapelto: Suojattomat
  7. Novellikokoelma (kts. Ohuet klassikot 3/3: Novelleja ja kertomuksia sekä Novelleja naistenviikolle -kirjahylly Kirjasammossa) Juha Seppälä: Suomen historia
  8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle (kts. Berliini – rakkaani EuroopassaKirjamatka Prahaan sekä Lukumaratonille Intiaan?) Mårten Sandén ja Lina Bodén: Skorstensjul (Tukholma)
  9. Tietokirja Anne-Maria Laukkanen ja Timo Leino: Ihmeellinen ihmisääni ja muutamia muita
  10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja (kts. SHK: 10 esikoisromaania, jotka pitää lukea -kirjahylly Kirjasammossa) Camilla Läckberg: Isprinsessan
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut Kaari Utrio: Tarpeellisia neuvoja naisille
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon (kts.Palkintosarjat-sivu ja Finlandia-palkitut-kirjahylly Kirjasammossa)
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja Jennifer Clement:  Prayers for the Stolen
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään Charles Dickens: A Christmas Carol
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa 
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
  18. Yli 100 vuotta vanha kirja L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä (kts. HLBTI-kirjallisuutta-kirjahylly Kirjasammossa) Tove Jansson: Meddelande (osassa novelleista on homo- tai lesbopareja)
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella Juha Ruusuvuori: Muukalainen Rantaruotsissa
  21.  Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut Olen muistaakseni lukenut kaiken kiltisti.
  22. Muistelmateos tai elämäkerta  Tove Jansson Muminpappans memoarer
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä (kts. Ohuiden kirjojen maraton sekä Ohuet klassikot osa 1/3: Kotimaista2/3: Kansainvälistä ja 3/3: Novelleja ja kertomuksia) Kaari Utrio: Tarpeellisia neuvoja naisille
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä Donna Leon: Uskon asia (Venetsia)
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
  26. Kirjatrilogia
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja (kts. Nuortenkirja kelpaa aikuisellekin45 kirjaa pojillesekä 50 nuortenromaania, 5 eri teemaa -artikkeli Kirjasammossa) John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
  28. Kirja, jonka nimessä on väri
  29. Kirja, jossa on taikuutta William Shakespeare: Macbeth (noidat)
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani (kts. Sarjakuvamaraton)
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja Positiivisen psykologian voima
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta 
  34. Kirja, jonka nimessä on numero Tuija Lehtinen: Kolme miestä netissä
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
  36. Runokirja (kts. Tienviittoja 2000-luvun runouteen) Vilja-Tuulia Huotarinen: Sakset kädessä ei saa juosta
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa (kts. Kiellettyjen kirjojen lukumaraton)
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken Yleensä sinnittelen kirjan loppuun.
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja (kts. Monenmoista Suomi-scifiäScifimaratonScifin pimeä puoli sekäTieteiskirjallisuus-genre Kirjasammossa)
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin Tove Jansson: Meddelande (muistaakseni yli 80 vuotta)
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua 
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
  44. Klassinen rakkausromaani (kts. Intohimoinen Charlotte Brontë) L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny
  45. Kirja, joka pelottaa sinua (kts. Kauhukirjallisuus-genre Kirjasammossa)
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit (kts. Saamelaiset sekä Saamelainen kirjallisuus Suomessa -artikkeli Kirjasammossa)
  47. Hauska kirja (kts. Huumori-genre Kirjasammossa)
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä Matti Rönkä: Levantin kyy (Viktor Kärppä on melkoinen tosimies)
  49. Jännityskirja tai dekkari (kts. Murhamaraton sekä Jännityskirjallisuus-genre Kirjasammossa) Donna Leon: Kasvot kuvassa
  50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti